No ei siinä nyt ihan niin käynyt, mutta tässä tulee nyt sitten se renkaanpuhkeamistarina. Saavuttuamme kotiin sunnuntaina päätimme lähteä vakiopaikkaamme intialaiseen ravintolaan illastamaan, koska kotona ei ollut mitään ruokaa. Tuo paikka on sellainen, missä ei käy juuri muita kuin valkoisia asiakkaita, expat-yhteisön suosikkipaikka siis. Pääsimme perille ongelmitta ja aterioimme.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ollessamme lähdössä pois yksi vartijoista huomasi jotain outoa automme toisessa takarenkaassa. Tyhjä mikä tyhjä. Meillä oli kyllä vararengas peräkontissa ja vaihtamiseen tarvittavat apuvälineet, mutta kumpikaan meistä ei ole suurilla käytännöllisillä lahjoilla siunattu, ja puolustukseksi on myös sanottava että tämä on ensimmäinen koskaan omistamamme auto, eikä täällä myöskään tarvitse vaihtaa talvi- ja kesärenkaita...

 

Mutta ei hätää. Ennen kuin ehdimme oikeastaan edes kissaa sanoa, oli automme ympärillä jo kourallinen miehiä, jotka pyytämättä ryhtyivät hommiin saman tien. Kyseessä olivat ravintolassa ruokailevien expatien autonkuljettajat, jotka palloilivat parkkipaikalla odottamassa isäntiään. Rengas oli vaihdettu käden käänteessä. Miehestä tilanne oli ehkä jotenkin nolo, mutta minä olen jo niin tottunut olemaan valkoinen madam, etten moisesta häkeltynyt. Luulen, että heistä – paikallisista miehistä – olisi ollut paljon kummallisempaa, jos olisimme itse ryhtyneet vaihtamaan rengasta, varsinkin minä valkoisena naisena. Lisäksi renkaanvaihtajat saivat kyllä vaivoistaan ihan rahallisenkin korvauksen, vaikka tuskin sitä odottivatkaan.