Olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Abujan ulkopuolella (jos Ghanan reissua ei lasketa). Pääsimme nimittäin lauantaina mukaan miehen työpaikan järjestämälle retkelle Guraran putouksille.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tarkoitus oli lähteä matkaan kello 9. Vaikka meillä oli omat epäilyksemme retken todellisesta alkamisajankohdasta, niin menimme kuitenkin sovittuun paikkaan täsmällisesti yhdeksältä. Paikalla oli muutamia muitakin, mutta he tuntuivat tekevän omia töitään, eikä näyttänyt yhtään siltä että he olisivat lähdössä minnekään vielä vähään aikaan. Aika kului, ja kului... Vähitellen paikalle alkoi saapua muitakin retkelle lähtijöitä. Erinäisiä matkalle lähtöön kuuluvia asioita hoideltiin vielä, ja jotkut mattimyöhäiset ilmoittautuivat vielä retkelle. Juotiin kahvia.

 

Lopulta matkaan päästiin noin kello 11. Jotenkin tämä ei meitä hämmästyttänyt laisinkaan, mutta hermostutti hiukan se, ehtisimmekö takaisin Abujaan ennen pimeän tuloa. Meille jaetun ohjelmalappusen mukaan päivän ajaksi oli vielä suunniteltu vino pino leikkejä, tanssikilpailuja jne. Ihmettelin mitenkähän ehtisimme muka käydä läpi kaiken sen kun jo startti myöhästyi kahdella tunnilla.

 

Ajoimme putouksille letkassa omilla autoilla. Saattueeseen kuului mm. kaksi aseistettua poliisia, jotka oli otettu mukaan joulun läheisyyden takia (lue aiempi kirjoitus). Matkaan meni n. puolitoista tuntia, ja autoletka ajoi koko matkan huomattavasti kovempaa kuin me olisimme itseksemme ajaneet. Mutta perässä piti vain yrittää pysyä. Tie oli puolimatkaan saakka hyväkuntoista nelikaistaista tietä. Putouksia lähestyttäessä tie vaihtui kaksikaistaiseen tiehen, jonka asfaltissa oli paljon suuria monttuja, joita piti yrittää väistellä parhaansa mukaan. Autoletkan vauhti hiljeni tälle tieosuudelle saavuttaessa, mutta nopeusmittari näytti siltikin vielä yhdeksääkymppiä.

 

Matkalla ajoimme monien maalaiskylien lävitse. Niissä näytti olevan aika erilainen elintaso kuin täällä Abujassa. Talot oli kyhätty laudoista tai pellistä, tukevimman näköiset talottu olivat tiilestä. Kylien kohdilla ihmisiä oli liikkeellä paljon, sekä kävellen että moottoripyörillä. Maalaiskylissä moottoripyörä saattaa olla sekä halvempi että käytännöllisempi vaihtoehto autoon verrattuna. Tien varsilla oli hedelmien ym. myyjiä lähes koko matkan ajan. Paluumatkalla näimme naisia ja lapsia tulossa polttopuun keruusta. Puut kannettiin tietysti pään päällä.

 

Vesiputous oli hieno. Ei nyt ehkä mikään Niagara, mutta iso kuitenkin. Ei kovin korkea, mutta leveyttä oli sen sijaan aika mukavasti. Loikoilimme siellä sitten puun varjossa, jotkut pelailivat lautapelejä tai potkivat palloa. Otimme valokuvia, ja ruokaakin saimme. Lopuksi jotkut menivät pulahtamaan joessa, minä en kylläkään. Tyydyin liottamaan varpaita vedessä. Ihanaa sekin.

 

Nähdäkseni mitään ohjelmassa mainittuja leikkejä tai kilpailuja ei ehditty suorittamaan, mutta siltikin lähtö takaisin Abujaan viivästyi. Alkuperäinen tarkoitus oli olla takaisin Abujassa kello 17, mutta kuinka ollakaan, lähdimme matkaan putouksilta vasta viiden aikoihin. Paluumatkamme sujui kuitenkin ihan hyvin, vaikka viimeisen puoli tuntia jouduimmekin ajamaan pimeässä.